”Onnea, lohtua ja iloa” – toiveammattina sairaanhoitaja

Sairaanhoitoala on nopeasti menettänyt vetovoimaansa: vain joitakin vuosia sitten Tampereen ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopintoihin oli vaikeampi päästä kun moneen tiedekuntaan yliopistossa.

Vuoden alussa Yle uutisoi, että sairaanhoitajan opintoihin oli paikoin enemmän aloituspaikkoja kuin hakijoita (Ylen artikkeli: ”Hoitotyön imago on kaamea” 11.1.2021).

Hoitoalan haasteista on turha kirjoittaa sanaakaan, ne ovat kaikille selvät. Paha kello kuuluu kauas: sairaanhoitajuus on menettänyt vetovoimaansa houkuttelevana urana nuorille, mutta myös perälauta vuotaa. Moni hoitaja on vaihtanut alaa ja hakeutunut muihin tehtäviin.

Tulevaisuus näyttää synkältä: kuka meitä enää haluaa hoitaa? Onko ainoa ratkaisu rekrytointiväylien avaaminen Kaukoitään?

Tilanne ei ole yksinomaan synkkä

Sairaanhoitajan työ vetää puoleensa kiistatta aiempaa vähemmän, mutta tämä ei ole koko totuus. Alalle hakeutuu edelleen nuoria, jotka innostuvat työstään. Alalle suuntaa myös aikuisia alanvaihtajia, jotka tieten tahtoen tekevät urapompun aivan toisenlaisista tehtävistä hoitoalalle.

Ja alalle myös jäädään, vaikka päivääkään ei tarvitsisi enää töitä tehdä: ihan vaan rakkaudesta lajiin.

Meillä Pirkanmaan Hoitokodissa on työssä eri sukupolvien hoitajia: vanhimmat hoitajamme voisivat olla nuoriso-osastomme isoäitejä. Keskikaartina työryhmässämme on vankka viisikymppisten edustus.

Kaikenikäisiä tarvitaan. Kun meille tullaan töihin, yleensä meille myös jäädään. Hoitajien vakituisten työsuhteiden keskipituus on yli 10 vuotta.

Jokaisella hoitajalla on myös oma uratarinansa. Kerromme tässä niistä kolme.

Tanja: ”Mulle on tärkeää, että ihmiset saavat arvokkaan kuoleman”

Tanja, 21, tuli meille hoitokotiin kesätöihin ennen viimeistä opiskeluvuottaan. Nyt kesätyö on jatkunut pitkälle tätä kevättä. Opinnäytetyö ja viimeiset kurssit hoituivat työn ohessa.

Alun perin Tanjasta piti tulla kampaaja, mutta ensimmäinen kosketus hoitotyöhön TET-harjoittelussa äitinsä työpaikalla muutti suunnan. 14-vuotias pääsi tuolloin tutustumaan työhön kotihoidossa.

– Silloin selvisi, että ei musta kampaajaa tule, vaan hoitaja.

15-vuotiaana Tanja aloitti henkilökohtaisena avustajana, ja näitä töitä hän teki läpi lähihoitajakoulun. Valmistuttuaan lähihoitajaksi Tanja jatkoi suoraan sairaanhoitajaopintoihin. Halu edetä uralla, oppia ja uutta ja saada lisää vastuuta houkuttelivat.

Saattohoito tutuksi sattumalta

Tanja kertoo päätyneensä saattohoidon pariin sattumalta. Koulu unohti järjestää hänelle harjoittelupaikan ja 18-vuotias tyttö järjestettiin harjoittelemaan sinne minne mahtui: sairaalan saattohoito-osastolle.

Vielä silloin työ ei tuntunut omalta, ja Tanja jatkoi työskentelyään kotihoidossa. Mutta opintojen edetessä Tanjalle selkiytyi, että hän haluaa jatkaa saattohoidon parissa.

– Haluan omalla työlläni varmistaa, että potilas saa arvokkaan kuoleman. Tämä työ vaan tuntuu omalta.

Työ on kuormittavaa ja haastavaa, mutta Tanja kertoo tulleensa oppimaan.

Voisi ajatella, että nuorelle ihmiselle saattohoito olisi surullinen työpaikka.

– Omaiselle läheisen menettäminen on tietenkin maailman isoin suru. Hoitajalle potilaan kuolema on osa työtä, joka totta kai on myös surullista. Työssä on kuitenkin myös onnea, lohtua ja iloa, jotka tuovat erilaisia sävyjä työpäivään.

Hoitotyötä saa tehdä myös osa-aikaisesti

Tanja kertoo, että työn suurin ilo on kohtaamisissa.

– Merkityksellisintä on onnistumisen kokemus. Se tulee tunteesta, kun tietää olleensa toiselle avuksi tai kun on pystynyt tukemaan vaikeassa tilanteessa.

Yhä suurempi osa Pirkanmaan Hoitokodin henkilöstöstä haluaa tehdä töitä osa-aikaisesti. Myös Tanja on alusta asti kuulunut tähän porukkaan. Hän työskentelee 80 % työajalla.

– Haluan tehdä osa-aikatyötä. Työ ja raha ei koskaan korvaa läheisten kanssa vietettyä aikaa tai sitä, että saa tehdä niitä asioita, joista erityisesti nauttii.

Eniten Tanjalle tuo iloa perheen kanssa vietetty aika, matkustaminen, ulkoilu ja nukkuminen.

Anne: ”Olen aina halunnut sairaanhoitajaksi”

Annella, 55, on pitkä ura järjestömaailman vastuutehtävissä. Vaikka työura on tehty muulla, Anne kertoo halunneensa aina hoitajaksi. Miksi ihmeessä?

– Olen aina halunnut auttaa ihmisiä.

Urahaave jäi kuitenkin perheen viedessä aikaa ja huomiota. Lasten kasvettua aikuisiksi Anne päätti kokeilla onneaan.

– Päätin kokeilla, pääsisinkö yhteishaun kautta opiskelemaan sairaanhoitajaksi – ja sain opiskelupaikan.

Uusi ura saattohoidossa on antanut paljon

Anne kertoo nauttineensa uusien asioiden opettelusta. Opinnot ja niiden aikaiset harjoittelut ovat vahvistaneet kuvaa hoitajuudesta: mikään ei ole tuottanut pettymyksiä tai pelästyttänyt.

– Tämä on sitä, mitä olen halunnutkin tehdä.

Annelle oli opintojen alusta asti on selvää, että hän opiskelee sairaanhoitajaksi suuntautuakseen palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon. Suoraa syytä Anne ei osaa sanoa.

– Tuntui, että minun vain kuului tulla tänne.

Saattohoidossa saa olla läsnä ainutlaatuisissa hetkissä

Anne kokee, että saattohoitotyö on pyhää.

– Saan olla läsnä niin ainutlaatuisissa hetkissä. On kunnia-asia saada olla potilaan vierellä.

Työniloa Annelle tuovat hyvät työkaverit ja potilaspalaute. Tyydytys tulee siitä, että saa kuulua yhteisöön, olla osa hyvää hoitoa. Moni omainen kiittääkin hoitajaa potilaan kuoleman jälkeen.

– He kiittävät, tunnustavat ja tunnistavat työn arvon. Kuinka moni voi sanoa päivän päätteeksi, että teen upeaa työtä?

Annelle työn vastapaino tulee mökkeilystä, kalastamisesta, hyvästä musiikista ja lapsenlapsen kanssa vietetystä ajasta.

Paula: ”Tulen vielä hirveän mielelläni töihin!”

Paula, 65, kuuluu konkareihimme, hän on työskennellyt hoitokodilla koko sen toiminnan ajan, 34 vuotta.

Paula olisi voinut olla eläkkeellä jo toista vuotta, mutta hän kokee, että työssä houkuttelee edelleen sen merkityksellisyys.

– Vaikka asiat työssäni eivät ole minulle itselleni isoja, niille, joita autamme, pienetkin asiat ovat erittäin merkityksellisiä.

Kokemus on tuonut perspektiiviä hoitajantyöhön

Paula muistelee uransa alkua ja toteaa olleensa alkuun ujo ja arka ja ymmärtävänsä tämän nyt varttuneempana.

– Nuorena minulla ei vielä ollut sitä kokemusta ja näkemystä, mikä merkitys vierellä kulkemisella ja auttamisella on. Jotkut oivaltavat tämän jo nuorena. Mutta mitä enemmän itselle tulee ikää ja kokemusta, sitä paremmin työn kaikki sävyt avautuvat.

Paulan mukaan tärkeintä on olla läsnä.

– Tässä työssä pitää olla silmät, joilla kuulla ja korvat joilla nähdä. Potilaan sanat tai puheen sisältö eivät kerro kaikkea. Pitää nähdä tarkasti myös, miten hän puhuu. Viestistä suuri osa, joskus merkittävinkin tieto voidaan tavoittaa muun kuin sanojen kautta.

Paulalle iloa tuottavat potilaat, perheet ja kohtaamiset:

”Tuletko sä huomenna aamuvuoroon?” -kysymys on potilaalta kaunis arjen luottamuslause.

Paula on isosta perheestä ja kertoo, että muutkin sisarukset ovat jatkaneet töitään yli ensimmäisen eläkeiän. Kaikki ovat tykänneet työstään.

Tervetuloa alalle!

Miksi sinun kannattaisi valita ammatiksi sairaanhoitaja? Siksi, että tällä työllä on syvä merkitys. Palkka kolmivuorotyön korvauksineen on aika lähellä suomalaisen mediaanituloa, eli keskivertokansalaisen tuloihin tällä alalla pääsee.

Hoitotyössä muuttuu ihan varmasti paremmaksi ihmiseksi joka päivä. Monellako alalla on samanlainen työsuhde-etu?