Anja Rihlama

Tampereen tuomiokirkon lehterikaiteen freskoa ajatellen; ihmisen osana on syntymän ja kuoleman välisenä aikana kantaa elämän kallisarvoista, vehreää köynnöstä. Vaikean sairauden kohdatessa ja kuoleman lähestyessä kannateltava taakka saattaa tuntua hyvin hankalalta, jopa musertavan raskaalta. Tällä kohtaa me vapaaehtoiset yritämme osaltamme tukea uupuvaa köynnöksenkantajaa.

Olen vuoden 1989 alusta saanut olla Pirkanmaan Hoitokodin vapaaehtoistyöntekijänä, "lähimmäisystävänä", niin kuin eräs potilas meitä nimitti. Hoitokotiin tuloani edelsi syyskauden kestänyt, tiedollisesti ja emotionaalisesti antoisa kurssi. Minua kosketti erityisesti kurssi-ilta, jolloin jokainen piirsi oman näkemyksensä kuolemasta ja esitteli piirroksensa toisille.

Aluksi me vapaaehtoiset olimme etupäässä potilaan keskustelukumppanina, kuuntelevana korvana, ulkoiluttajana tai vain läsnäolevana kanssaihmisenä. Ajan myötä tehtäviä on tullut lisää. Joitakin keskeisiä mainitakseni:

Saunan takkahuone on paikka, missä vapaaehtoiset tarjoilevat juotavaa, grillaavat makkaraa ja hoitavat hiuksia.

Päiväkeskuksessa, johon tulee kotihoitopotilaita omaisineen, avustetaan eri tavoin kuusituntisen tiistaivierailun aikana.

Vapaaehtoiset aulaemännät pitävät iltaisin ja viikonloppuna kanttiinia auki.

Hiljaisena uurastava askarteluryhmä valmistaa kortteja ja muuta myytävää.

Suosituksi tulleissa myyjäisissä vapaaehtoisten "jauhopeukaloiden" tuotteet menevät yleensä vauhdikkaimmin kaupaksi. Varat käytetään potilaiden virkistystoimintaan.

Talkoilla siivotaan pihaa, istutetaan kukkia ja valmistetaan saunavihtoja.

Vapaaehtoiset suunnittelevat ja toteuttavat erilaisia tapahtumia ja retkiä, opastavat vierailijoita, pitävät yhteyttä omaisiin, tekevät joskus pienimuotoisia käännöstöitäkin.

Olen itse toiminut etupäässä potilaan ystävänä, saunan takkahuoneella, päiväkeskuksessa ja ulkomaisten vieraiden tulkkina.

Kaikki Hoitokodissa toimivat ovat mielestäni kuin palasia suuresta mosaiikista, jossa henkilökunnan ammatillinen toiminta luonnollisesti on keskeisenä kuviona. Yhtenä Pirkanmaan Hoitokodin erityisenä vahvuutena pidän sekä ylilääkärin että johtajan korkeatasoista ja syvällistä oivaltavaa toimintaa omilla laajoilla sektoreillaan Hoitokodin yhteiseksi parhaaksi. Molemmilta olemme me vapaaehtoiset aina saaneet opastusta, tukea ja lämmintä vastakaikua. Niin myös muulta henkilökunnalta. Yhteiset tilaisuudet ja retket henkilökunnan kanssa on koettu erittäin miellyttävinä.

Koen Hoitokodissa toimimisen elämältä saatuna lahjana ja etuoikeutena, näköalapaikkana ihmisenä olemiseen. Sen Suuren Rajan lähestyessä, jolle saavuttaessa ihmisen on irrotettava otteensa elämän köynnöksestä, syntyy usein uudenlainen läheisyys myös potilaan ja häntä saattavien välille. Voidaan yhdessä tähyillä ulottuvuuksia, jotka eivät ole tästä maailmasta. Ainutkertaisena tapahtumasarjana, potilaan persoonallisuutta kunnioittaen. Muistan edesmenneitä potilaita suurella kiitollisuudella.

Pirkanmaan Hoitokodin ystävä Anne Fried sanoo kirjassaan "Lempeän kuoleman tyyssija" kauniisti: " Saattokodissa työskentely on henkisen kasvun prosessi - jokaisen elämän, jokaisen kuoleman myötä oppii vähin erin tietämään ja ymmärtämään enemmän. Rakastamaan enemmän."