Potilaan kokemuksia Pirkanmaan Hoitokodista Muistiin merkinnyt Elina Grönlund, Pirkanmaan Hoitokodin Kannatusyhdistyksen sihteeri Kristiina oli kuullut Hoitokodista jo ennen sairastumistaan. Hän oli vieraillutkin Hoitokodissa kirjallisuuskerhon kanssa. Myöhemmin Pirkanmaan Hoitokodin tukiryhmään kuulunut tuttava kertoi lisää Hoitokodin toiminnasta. Paikka oli siis jo ennestään tuttu, ja entisenä hoitotyön ammattilaisena, vaikkakin jo useita vuosia eläkkeellä olleena, hän oli silti yhä edelleen kiinnostunut asioista ja tiesi uusista kehityssuuntauksista. Pikonlinnan lääkäri oli sanonut Kristiinalle, että hän ei enää selviytyisi kotona. Kristiina kysyi silloin, voisiko hän päästä Hoitokotiin. Lääkäri oli yhteydessä Hoitokodin ylilääkäriin Timo Leinoon. Maksusitoumusasia järjestyi, ja Kristiina saapui Hoitokotiin maaliskuun puolivälissä. Ensivaikutelma oli turvallisuuden ja rauhan tunne. Se hengitti vastaan Hoitokodista. Siellä tottui ja kotiutui olemaan pian. Kristiina tutustui hyvin yhteen potilaskumppaniinsa ja oli surullinen tämän melko pian tapahtuneen kuoleman vuoksi. Pikonlinnasta tuli pian rouva, jonka kanssa Kristiina ystävystyi. He kutsuivat toisiaan "vanhoiksi rouviksi viiksekkäiksi", sillä heillä kummallakin oli happirikastin ja happiviikset. Yhdessä he osallistuivat Hoitokodin juhannusjuhlaan kumpikin ulkona vuoteissaan rinnakkain. Juhlatunnelmaa olivat luomassa hanurinsoittaja, mansikkabooli ja mansikoilla koristeltu kermakakku. Helvi Lehtonen lausui kesäisiä runoja, ja sää oli suloisen kaunis ja lämmin. Myöhemmin "viiksirouvat" olivat mukana myös vihtatalkoissa. Rouvan viimeisinä viikkoina kumppanukset eivät kovin paljon enää voineet keskustella, sillä rouvan oli työlästä puhua. Kristiina oli kaivannut häntä, eikä hän ole saanut Hoitokodin potilaista muita ystäviä. Vihtoja Hoitokodissa tarvitaan paljon, sillä monet potilaat käyvät saunassa. Kristiinallekin se on viikon kohokohta. Tavallisesti aamuisin Kristiina lukee päivän lehden huolellisesti. Siihen menee paljon aikaa. Ennen saunaan menoa hän vain lepää, että jaksaisi sitten nauttia saunasta. Takkahuoneessa palaa kynttilöitä ja takassa on tuli. Sinne ei voi viedä happilaitetta räjähdysvaaran vuoksi. Pukuhuoneessa voi käydä välillä hengittämässä. Saunan lauteilla hän jaksaa istua jonkin aikaa. Kaksi hoitohenkilökuntaan kuuluvaa on mukana auttamassa. Takkahuoneessa vapaaehtoistyöntekijä auttaa hiusten laitossa. Siellä Kristiina juo mielellään kahvia ja syö toisinaan palan makkaraakin. Kristiinan mielestä Hoitokodissa annettu hoito on erinomaista. Parasta on se, että saa noudattaa omaa päivärytmiään ja että toivomuksia noudatetaan pukeutumisajoissa ja iltapalassa. Näkkileipä myöhään illalla antaa hyvän unen. Toisinaan häntä vaivaa, että hän joutuu soittamaan henkilökuntaa avuksi. Silloin hänelle vastataan, että he ovat siellä juuri sitä varten ja auttavat mielellään. Omaisten mielestä Hoitokoti on oikea paikka Kristiinalle. He ovat tyytyväisiä, että hän on saanut olla siellä myös parin viikon sairaalajakson jälkeen. Nyt Kristiina suunnittelee muuttavansa kotiin joksikin aikaa. Hän lähtee turvallisin mielin, sillä hänelle on luvattu, että hän voi palata Hoitokotiin heti, jos ei selviydy kotona. Hän voi tulla takaisin vaikka yöllä. Lähimmäispalvelu käy kotona kaksi kertaa päivässä. Kotipalvelut ovat kuitenkin melko kalliita, pohtii Kristiina. Fysioterapeutti on järjestänyt hänelle apuvälineitä kotiin helpottamaan selviytymistä. Kun Kristiina näkee kynttilän palavan muistopöydällä merkkinä siitä, että joku on juuri kuollut, hän miettii, että yhden elämä on taas päättynyt, tämä on päässyt pois ja paha olo lakannut. Kaikki, mikä on syntynyt, kuolee kerran, puut, lehdet, eläimet ja ihmiset. Hoitokodissa käy paljon vieraita. He eivät Kristiinaa häiritse. Omassa huoneessa saa olla rauhassa. Hoitohenkilökunta kissa mukaan luettuna, jotkut entiset työtoverit, ystävät ja omaiset tulevat hänen luokseen, eivät muut. On hyvä, että vieraita käy ja tieto Hoitokodista leviää. Pappi ja omahoitaja ovat hyviä keskustelukumppaneita. Sellaisia erityisen vaikeita asioita, jotka aiheuttaisivat pahaa oloa, ei Kristiinalla ole. Omahoitajan kanssa on voinut aina jutella. Hän ja Kristiina ovat asuneet joskus samalla paikkakunnalla, ja heillä on siten paljon puhuttavaa ja yhteisiä asioita. Kun omahoitaja on vapaalla, häntä vuorottelee toinen omahoitaja, jonka kanssa vuorovaikutus on myös helppoa. He kumpikin ovat Kristiinalle oikeita tovereita.